28. toukokuuta 2014

Vanhasta uutta


Jostain syystä olen aina hyvä keksimään kaikkea muuta tekemistä kuin sitä mitä oikeasti pitäisi tehdä. Kun pitäisi ommella lapsille kesävaatetta ja hyökätä uuden kuvituksen kimppuun, minä ryhdyin tuunailemaan vaatteita. Jotenkin se, että useimmat kaupan vaatteet tuntuvat olevan nykyään kertakäyttöisiä, kannusti minua miettimään uusia ratkaisuja vanhoille vaatteille. Aina ei tarvitse ostaa uutta kun voi luoda vanhasta uutta!

 
Tämä oli siis lähtökohtana. Mieheni vanha kauluspaita ja 15 vuotta vanhat bootcut-lahkeiset farkkuni. Farkut eivät oikein olleet tätä päivää leveine lahkeineen, joten päätin kaventaa ne slimmeiksi. Koska olin niin tohkeissani niiden leikkelystä, en hoksannut ottaa kunnollista before-kuvaa, vaan kuvassa olen jo hiukan tuunaillut niitä, toki lahkeet ovat vielä entisellään. Lahkeet oli tosi helppo kaventaa, ohuempi sauma vaan ommeltiin myötäilemään jalkaa. Voin laittaa myöhemmin tarkemmat ohjeet jos joku kaipailee.


Ja tällaiset niistä tuli.Topin tein mukaillen Sweet Verbena blogin ohjeita, jonka bongasin Pinterestistä.





Tätä toppiahan voisi periaatteessa käyttää miten päin tahansa, mutta itse tykkään pukea napit taakse. Tuo vähän erilaista ilmettä. Tein helmasta hiukan kaarevan ja takaa pidemmän kuin edestä. Helmaan lisäsin vielä pitsireunuksen.



Farkuista tein vielä rikotun näköiset mattoveitsen, pinsettien ja hiomapaperin kanssa ja yhteen kohtaan lisäsin joustopitsistä palasen nurjalle puolelle. Käytin tässä vain tekstiililiimaa (hyi minua). 

Yritän kovasti päivittää vähän useammin tänne blogiini, mutta viime aikoina kiire on ollut niin mahdoton etten ole ehtinyt tehdä oikein mitään. Nyt ehkä siis kohti sitä uutta kuvitusta, jos saan tuon satuilijamme kertomaan minulle taas satuja! Puss o kram!

23. toukokuuta 2014

The Raven - koru kutistemuovista


"...But the raven, sitting lonely on the placid bust, spoke only,
That one word, as if his soul in that one word he did outpour.
Nothing further then he uttered - not a feather then he fluttered -
Till I scarcely more than muttered `Other friends have flown before -
On the morrow he will leave me, as my hopes have flown before.'
Then the bird said, `Nevermore...'"
Edgar Allan Poe - The Raven



Edgar Allan Poen The Raven on yksi suosikkirunoistani, erityisesti tuo yllä oleva kohta. Tämä runo muistuikin mieleeni kun päähänpistona ryhdyin testailemaan kutistemuovia. Etsiskelin sopivaa mallia ja yhtäkkiä keksinkin että haluan mustan korpin siluetin. Pistin tulostimen laulamaan, leikkasin mallin irti paperista sitä ensin hiukan muokattuani ja piirtelin sen ääriviivoja mukaillen kutistemuoviin. Leikkasin irti, lätkäisin uunipellille ja käytin sen uunin kautta. Et voilà, uusi koru on valmis. Helppoa ja kivaa.

Ylempänä leikattu malli, alempana uunista tullut valmis koru.



Ainakin tuli sellainen olo että pitäisi taas tarttua Poen kirjoihin. Mikä on sinun lempirunosi?

12. toukokuuta 2014

And it was all yellow..

Olen ommellut itselleni viimeksi vaatteita yläasteella. Vaikka se valkoinen teddykarvaliivi olikin aika upea ilmestys, ajattelin että nyt olisi aika kokeilla jotain uutta (enkä edes koskaan tainnut saada sitä valmiiksi). Olen jo pitkään etsinyt itselleni korkeavyötäröistä leveähelmaista hametta jossa olisi taskut. Kun en sitä ole löytänyt, sain todellisen ahaa-elämyksen; miksi en siis tekisi sitä itse (wau, mitä älynväläyksiä!).



Kuten ehkä jotkut ovat saattaneet huomata, minulla on selkeästi menossa keltainen kausi. Siksi halusinkin itselleni keltaisen hameen. Koska en ole koskaan tällaista hametta ommellut, missä olisi taskut (tai no, hameita ylipäänsä) etsin siihen ohjeet Intterneetistä. Hyvät kuvalliset ohjeet löytyivät This Big Oak Tree-blogista, suosittelen aloittelijoille!




Lisäsin hameeseen tuollaisen vyötärökaitaleen, koska se jotenkin kaipasi sellaista, mahtaako johtua liian kapeasta kuminauhasta tai sitten kankaan materiaalista. Kaitale on takaa auki joten ei tarvinnut edes vetoketjua laittaa. Takaa hame on pidempi kuin edestä. Näitä täytyy tehdä lisää. Ei huono!